Lentokentällä odottelu Sevillan päässä meni hämmästyttävän nopeasti kirtoitellessani blogitekstejä ja muita asiakirjoja. Lento oli kuitenkin myöhässä noin tunnin, ja siellä loppu päässä kun odoteltiin jo koneeseen nousua, odottelu kävi tosiaan pitkäveteiseksi. En ikinä ymmärrä minkä perusteella kaikki yhtäkkiä rynnivät jonoon sitä varten kun viimeisen kerran katsotaan passi ja kävellään koneeseen. Meneekö ne siihen jonkun arvioajan mukaan vai jonkun multa ohimenneen kuultuksen perusteella, no idea. Mutta taas siihen jonoon rynnittiin, vaikka oli ilmoitettu että kone on myöhässä. Ja jonossa saatiinkin sitten seistä varmaan melkein tunnin verran. Seisoskelin joidenkin japanilaisten näköisten nuorten takana, ja aina välillä kuuntelin heidän puhettaan paremman puutteessa. Olin jo aika väsynyt, se ehkä selittää osan, mutta mä en vaan millään tajunnut koko sinä aikana mitä ihmeen kieltä ne oikein puhuu. Välillä olin aivan varma että erotin useira peräkkäisiä sanoja englantia ihan kummallisella aksentilla, välillä se taas kuulosti vaan sellaselta zing-zang-hiu-tsan -puheelta, eli japanilta tai kiinalta. Ja pari kertaa olin kuulevinani jopa ruotsia sanojen joukossa, mutta sen verran järkevä olen etten hetkeäkään kuitenkaan epäillyt kuulemani pitävän paikkansa:D yhden tytön kassin kyljestä bongasin jonkun Singapore-tekstin, mutta jos ne oli sieltä niin en kyllä tiedä mitä kieltä siellä puhutaan.

Lento oli inhottava, ne penkit on niin pystyssä, että ei hullukaan pysty nukkumaan sellasessa asennossa. Niimpä vaan kiemurtelin ja vaihdoin asentoa koko lennon ajan. Hyvä puoli siinä lennon myöhässä olemisessa oli se, että jäi vähemmän aikaa odotella seuraavaa lentoa. Lensin siis Lontooseen, josta heti aamulla eli noin neljän, viiden tunnin odottelun jälkeen lähti seuraava lento Bremeniin. Sain Lontoon kentällä jopa nukuttua muutaman tunnin, sellaista kevyttä ja herkkää koiranunta, että pienikin ääni säpsäytti hereille, mutta sitten sai taas uudestaan vajottua koomaan. Lento Bremeniin oli yhtä inhottava, mutta olin jotenkin sellaisessa puolikoomassa vielä sen ajan, että en oikeen missään vaiheessa lentoa osannut arvioida kauanko oltiin lennetty. Päätin kuitenkin lennon aikana, että en tosiaan jäisi koko päiväksi puuduttamaan paikkojani lentokentälle, vaan jos vain mitenkään kohtuuhinnalla ja kohtuuaikataululla pääsisin kentältä Bremenin keskustaan, menisin tutustumaan kaupunkiin. Ja se onnistuikin helpommin kuin osasin kuvitellakaan.

Perillä Bremenissä kysyin neuvonnasta minne matkatavarat voisi jättää säilytykseen ja miten kaupunkiin pääsee. Matkatavarasäilytys maksoi vain 2e/24h, olin riemuissani. Ja mikä vielä parempaa, Bremeniin oli matkaa ratikalla vaan 11 minuuttia, ja ratikka lähti suoraan lentokentän oven edestä. Eipä olisi unelmammin voinut käydä. Jännäsin osaanko jäädä oikealla pysäkillä ratikasta pois, mutta sekään ei ollut vaikeaa: ratikassa luki aina seuraavan pysäkin nimi, ja yhden pysäkin nimi oli Domsheiden, City center. Minun pysäkkini. Ensimmäistä kertaa yksin turistina uudessa kaupungissa. Siis oikeasti PELKKÄNÄ turistina. Wow. Vapaus.

Ratikasta jäätyäni minulla ei kuitenkaan ollut mitään hajua mihin suuntaan lähteä, ja niimpä kysyin eräältä nuorelta itämaisperäiseltä naiselta, onko lähellä turisti-infoa. Hän olikin innokas neuvomaan ja päätti lähteä saattamaan minut paikalle. Pientä small-talkia ja sitten oltiinkin jo turisti-infolla. Byebye ja thank you very much. Turisti-info aukesi puolen tunnin päästä, joten päätin kierrellä lähistöllä hetken. Oi sitä konditorioiden ja suklaakauppojen määrää ja niiden lajivalikoiman runsautta! Saksalaiset osoittautuivat maineensa veroisiksi herkkusuiksi. Periaatteessa minulla oli vähän nälkä, enhän ollut syönyt edes edellispäivänä lounasta. Toisaalta kuitenkin minua melkein etoi ruuan ajatteleminen, liian pitkä ruokaväli varmaan sai aikaan sen. Lopulta kuitenkin päätin nauttia ”aamupalaksi” erään konditorian herkkuhyllystä ananasjuustokakkupalan. Aika luksusaamiainen! Ja hintataso oli todella kohtuullinen verratuna Suomeen – Suomessa maksat vähintään 4 euroa pienestä juustokakkusiipaleesta (ja siksi en ikinä ostakaan sitä Suomessa), täällä sain isomman palan hintaan 2,30e. Ei paha. Istuuduin ulos villisikapatsaan päälle nautiskelemaan herkkuni. Se oli hauska patsaskokoelma; villisikaemo pentuineen oli patsastettu keskelle katua, ja ilmeisesti istuminen niiden päällä oli yleistä, koska niiden päällä istuskeli jo ennen minua koko joukko nuoria. En ilman esimerkkiä olisi varmastikaan uskaltanut toimia niin.

Aamupalan jälkeen hain turisti-infosta kartan ja sain neuvon seurata mukulakivien väleihin tasaisin välimatkoin iskettyjä pyöreitä ”metallinastoja”. Niitä seuraamalla tulisi kaikki kaupungin nähtävyydet kierrettyä läpi. Voi kun minua harmitti kun en ottanut sitä kameraa mukaan!! Nyt sain tyytyä kuvaamaan kännykälläni parhaat palat. Reitti meni raatihuoneen, kirkkojen, vanhan kaupungin, joen rannan ym. nähtävyyksien ohitse. Välillä kadotin metallimerkit kokonaan; jos aurinko ei osunut niihin tietystä kulmasta ja heijastunut niistä, niitä oli tosiaan aika vaikea havaita. Nähtävyyksistä lempparini oli ehdottomasti vanhakaupunki. Niin kapeita ja epätasaisia kujia, niin idyllistä, vanhaa, ja jotenkin ihanan satumaista! Ihan kuin jossain piparitalosadussa olisi seikkaillut. Joillain kujilla oli pieniä kellariputiikkeja, ja joissain jopa pistäydyin katselemassa antia. Itseasiassa yhdestä osasta vanhaa kaupunkia tuli ihan pikkiriikkisen mieleen (ehkä tunnelmasta eniten) se Ruotsissa oleva, vitsi kun en nyt millään muista sen nimeä mutta se missä on ne täti vihreä ja täti ruskea jne..

Joen rantaan pysähdyin hetkeksi evästämään kroissantteja, niitä oli kamalasti jäljellä. Kierrettyäni reitin loppuun menin katselemaan kauppoja. Löysin taas uusia hyviä kauppoja joihin en ennen ollut törmännyt. Sellaisia olivat Tally Weijl, Live-Fashion, Colloseum ja Hot-Angels. Bremenistä löytyi myös Promod ja Pimkie, joihin tutustuin jo Sevillassa. AND. Siellä oli myös New Yorker. OMG. Siis OMG. New Yorker!! Mua ei vaan saisi päästää siihen kauppaan, siellä on liikaa ihanaa kamaa. Eikä siitä sitten sen enempää. Yhdestä asiasta olen vähän ylpeä: Hennesiin en astunut jalallanikaan koko reissun aikana. En Sevillassa enkä Bremenissä. Miksi mennä johonkin mitä on Suomessakin? Toinen mitä boikotoin onnistuneesti oli Mäkkäri. Okei Sevillassa kerran olin Miikan mukana, mutta itse en syönyt. Ja Bremenissä kävin Mäkissä vaan pummilla vessassa. Ja siitä tulikin mieleeni. Mä en tajua mitä järkeä siinä oli, mutta siellä Bremenin mäkin vessan edessä istui nainen, jolla oli sellainen rahalautanen edessä. Ilmeisesti se rahsti vessasta. Mä pääsin livahtamaan ohi ilman maksua. Mutta siis: en tajua mitä järkeä palkata joku ihminen vessavahdiksi! Ei kauheen kannattavaa, resurssien tuhlaamista. Vessat vois saman tien toimia kolikolla jos siitä halutaan rahastaa, ja saatais yksi työntekijä vapaaksi tärkeämpiin hommiin tai jos ei tarvittaisi niin vähenisi palkanmaksujen määrä. Jos se nyt oli palkattu mutta mitäpä se siinä huvikseen olisi tehnyt?

Kävelin myös toiselle puolelle kaupunkia sellaista ostoskatua pitkin, missä ei noita ydinkeskustaan keskittyneitä massakauppoja ollut. Siellä ei kuitenkaan ollut kauheen mielenkiintoista. Paluumatkalla kävin lounaalla palestiinalaisessa kebab-paikassa. Rullakebabia muistuttavan annoksen nimi oli Giros ja maksoi 3e. Oli se kyllä pienempi kuin Suomessa, mutta kyllä siitä näin reenittömänä päivänä hyvin täyttyi. Kävin myös jätskillä ja tilasin ”ein Kugel Pfefferminz und ein Kugel Erdnuss” eli piparminttua ja jotai pähkinäjätskiä. Ja oli ehkä paras yhdistelmä ikinä! Ja halvempaa kuin missään muualla, 70snt pallo. Portugalissa on 90snt mikä on vielä ihan ok mut Espanjassa on jotai 2e yks pallo, riistoa. En oo ikinä Espanjas syönykään sit pallojäätelöä.

Palasin takasin keskustaan ja kävin istuksimassa ja lepuuttamassa jalkojani hetken joen rannassa. Sen jälkeen kävin uudestaan New Yorkerissa. Olin siellä yhteensä varmaan 2-3 tuntia sen päivän aikana, sovittelin vaan kaikkia kivoja ja kiertelin ja kaartelin ja kattelin ja himoitsin. Sitten kello olikin jo kuusi. Vaikka minulla ei kauheasti nälkä vielä ollutkaan, päätin käydä vielä syömässä pizzan ennen lentokentälle menoa, sillä siellä syöminen olisi reilusti kalliimpaa ja se tarkoittaisi että seuraavan kerran söisin kunnolla vasta Suomessa seuraavana päivänä. Kävin jo aikasemmin kierrellessäni bongaamassani Döner-Kebapissa ja tilasin salamipizzan. Mutustin sen terassilla raikkaassa ilmassa ohikulkijoita katsellen. Pizzan jälkeen palasin samalle ratikkapysäkille jolle olin aamulla jäänyt ja ratikka tuliki ihan heti, hyvä ajoitus. Tai no enhän mä tiedä kuinka usein niitä menee mutta anyway. Siitä sitten taas alkoi lentokenttäodottelu, huoh. Mutta olipas kiva ja ikimuistoinen päivä takana:) Etsin hyvän paikan missä olisi hyvä viettää yötä ja aloin naputella tietokonetta. Miinuspuolia oli, että tuntui että haisin pahalta, enkä voinut tehdä asialle mitään. Kaiken kukkuraksi päätin ripustaa tuolin selkänojalle jo yhden vuorokauden märkänä laukussa olleet melontavaatteet kuivumaan, joten kukaan ei varmasti tuu mun lähelle:D Ja kohta varmaan rupeen venyttelemään, mulla on koko päivän ollut jalat, etenkin pohkeet ihan kiputukossa, vähän väliä oon joutunut pysähtymään venyttelemään niitä. Myös Lontoon lentökentällä pidin pienet venyttelysessiot, porukka vähän ihmetteli mutta saivat ihmetellä rauhassa. Pohjekipu oli liian kova, ei voinut muuta.