ÄRRRsyttää. Viikko tätä vikaa Sevillan leirii suju mainiosti ja ehkä parhaimmalla treenimielellä tähän mennessä tänä keväänä.. Kunnes, BUMS. Takapakki alkoi..

Oksennustauti. EI OO JUMALAUTA MITÄÄN KAMALAMPAA. Maanantain iltareenissä olin vielä ihan voimissani enkä huomannu mitään, mutta heti kun tulin kämpille ni huono olo alko. Sain kuitenki puoliväkisin syötyä suht ison annoksen kanapasta-mössöä. Miks, oi miksi mä söin sen? Yö oli tuskasin ikinä. HYI ETTÄ. Säästän teiät tarkemmilta kuvauksilta, mutta sen sanon, että ihmettelen kyllä pureskelinko sitä kanaa ja pastaa yhtään kun ne tuli kokonaisina ulos. Aamuyöllä kuume alko vihdoin helpottaa ja kokis alko pysyy sisällä. Huh. 

No, nyt on sit jo torstai, ja olo on arkielämässä suht ookoo. Mut mitä tulee syömiseen, ugh. Ällöttää ajatellakin ruokaa. Ja samaan aikaan mulla voi olla ihan huutava nälkä. Kyl on ristiriitanen tunne. Tällä hetkellä en tiedä onko mulla nälkä vai oonko täynnä vai onko mulla huono olo.

Eilen kävin ekaa kertaa kipeilyn jälkeen jalottelemassa pihalla ja leffassa kattomassa Blancanievesin eli Lumikin espanjaksi. Ihmeen hyvin ymmärsin, olin ihan mukana kaikissa vitseissäkin. Oli kyllä tosi hauska leffa! Jotain piristystä edes. Tänää kävin ekaa kertaa melomassa, aamulla ja illalla ihan vaan kevyttä nelkytäviis minuuttii. Mutta eihän mulla tietenkää oo yhtää energiaa mihinkään fyysiseen toimintaan kun en oo syöny moneen päivään kunnolla. Miten saan sen energiavajeen tasattua kun ruoan ajattelukin ällöttää?

Ja kaiken lisäksi aurinko armaskin on hylännyt Sevillan. Tuulta on ollu vaikka kuinka kauan ja nyt on arskaki kadonnu. Edes se ei pidä mieltä ylhäällä. Nyt oon ihan maissa.