Heräsin kahdeksan maissa, ja tapani mukaan torkutin melkein puoli tuntia siihen päälle. Yöunet tekivät todella hyvää, ainoa häiriötekijä oli kylmyys, johon heräsin useita kertoja yön aikana. Tunsin luissa ja ytimissäni sen kosteuden ja koleuden mikä minua odottaisi, kun avaisin ikkunan, enkä siksi avannutkaan heti. Aamupuhteilla pöntöllä istuessani koin järkytyksen. Katseeni osui ”kuivaushuoneen” lattialla lojuviin vieraisiin alushousuihin. Mitä ne mun kämpässä tekee?? Ne eivät todellakaan olleet olleet siellä aiemmin. Menin tarkastamaan tilanteen. Kuivaushuone on todella outo, siinä ei tavallaan ole kattoa. Tai aluksi luulin niin, koska katto oli niin korkealla ja lasin värinen, mutta koska sade ei tullut sisälle päättelin että siellä on pakko olla lasi tai muovi. Mutta siis kaikilla ylempänä olevilla asunnoilla on ikkuna siihen korkeaan putkimalliseen huoneeseen, ja ne muut kuivattaa siellä myös vaatteitaan, narulla roikkuen. Ja yhdeltä oli siis pudonnut pikkarit mun lattialle, kiva ylläri.

Söin epätavallisen herkullinen aamupala: mysliä, jogurttia, paahtoleipää aamupalajuustolla ja salaatinlehdellä, appelsiinimehua. Oli muuten todella hyvää mysliä mitä ostin Lidlistä (crunchmysliä, jossa oli kuivattuja hedelmiä joukossa) ja aivan ihanaa vaniljajogurttia. Myslistä tuli muuten mieleen, eiks niin että se sanotaan mysli eikä myysli? Kian kaa ollaan taisteltu tästä ja mua naurattaa se sen saksalaisittain sanottu myysli:D

Aamupalan jälkeen lähdin rantsuun ja astuttuani ulos hämmästyin; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, pienintäkään pilven hattaraa ei näkyvissä. Wow. Olimpas huono aistimaan säätä, onneksi kyllä. Lähdin talsimaan rantaan tuossa ihanassa auringon paisteessa, päälläni kuitenkin takki, tumput, huivi ja pipo, koska olin varautunut kylmempään keliin. Eivätkä ne nyt niin liikaa vielä aamusta olleetkaan, eihän se aurinko tähän vuoden aikaan täällä niin lämmin vielä ole. Siinä on kuitenkin joku jännä voima siinä auringossa, se vaan saa suu pielet nousemaan korviin. Hölmösti hymyillen kävelin auringon paisteessa kylpevän huorapuiston läpi ja saavuin isolle liikenneympyrälle. Dejavu. Oikeastaan koko matka melontarantsuun oli kunnon dejavu, kaikki oli niin tuttua, mutta silti oli jo kerennyt unohtamaan. No, anyway, jäin odottelemaan valojen vaihtumista siihen isomman tien risteykseen ja bongasin taas ne tummaihoset miehet, samat (tai ainaki samoilta ne näytti ku kaikki ne näyttää samoilta) ku kaksi vuotta sitten. Siis mä en vaan millään tajua miten niiden bisnes voi olla kannattavaa. Ne seisoo niissä liikennevaloissa ja yrittää kaupata punaisiin pysähtyneille autonkuljettajille nenäliinoja. Siis nenäliinoja. Hei haloo, nenäliinathan on superhalpoja jo kaupassa, ei niistä voi saada paljon rahaa, saati sitten voittoa plus että kuka hemmetti oikeesti OSTAA niiltä niitä?? Ei tajua, ei vaan tajua:D

No, ylitin sillan (ei aiemmin mainitsemani silta, se ei ole matkalla melontarantsuun. Ylittäessäni sitä siltaa kävelen aina pitäen turvallisen etäisyyden kaiteeseen. Oon ehkä vähän outo, mutta jos kävelen liian lähellä sitä kaidetta mua pelottaa että vahingossa hyppäisin alas. Mut hei, mulla on myös yks kaveri jolla on tää sama juttu, joten en oo ainakaan yksin outo:D Ja se on korkee silta, siitä on varmaan ainakin 20m pudotus. Sillan jälkeen käännyin oikealle, pitkälle rantaan vievälle suoralle. Siinä piakkoin tuli oikean käden puolelle pensas aita, jonka väleistä siellä täällä voi erottaa aidan takana paljastuvan upean pienoismallimaailman. Senkin olin jo totaalisesti unohtanut! Sitä on aina kiva kurkkia, se on oikeesti tosi makee, kun niitä linnoja ja rakennuksia on niin paljon siellä ja kaikki miniatyyrejä. Vasemmalla puolellani oli koko ajan huvipuisto Isla Magica, olisi kyllä kiva joskus käysä siellä, harmi vaan kun se ei kai oo auki tähän aikaan vuodesta. Aidan takaa pystyy erottamaan yhden laitteen, joka näyttää vähän Viikinkilaivalta, ja yhden, joka näyttää Space Shotilta. Sitten on näkyy yksi ”tulivuoren” huippu, ja ihmettelen aina mikäköhän juttu se oikein on. Huvipuiston aita on maalattu koko pituudeltaan värikkäästi sprayväreillä, mutta ihan suunnitellusti En ole aivan varma oliko se maalattu jo viime kerralla.

Vielä ennen melontarantaa on oikealla joku teatteri tai vastaava. Sen pihalla on muotoiltuja pensaspuita, jotka näyttävät kuin lasten palikkasarjasta olisi paloja pistetty aina kaksi päällekkäin. Paitsi yksi niistä näyttää kyllä enemmän sellaiselta lihakasvisvartaalta, joita saatiin Milfontesissa, koska siinä oli niin monta polluraa päällekkäin. Aika epäluonnollista. Sitten onkin jo rantsu. Puolisen tuntia kestää tuo kävelymatka kämpältä rantsuun. Matkalla hangarille (Hangar=loossi=paikka jossa kanootteja pidetään) olin bongaavinani sen mun kahden vuoden takaisen latvialaisbongauksen lämmittelemässä. Vesillä en kuitenkaan törmännyt siihen vaikka olin kattonut että ne lähti kilpparipäätyyn päin, eli lyhyempään päätyyn, josta sen olisi pitänyt tulla mua vastaan takaisin päin. Sen sijaan minua vastaan tuli unkarilaisia, ja arvelin sitten erehtyneeni henkilöstä, onhan unkarilaistenkin vaatteissa sitä viininpunasta niin se saattoi hämätä. Meloskelin ja eipä paljon fiksummalta tuntunut touhu vieläkään, se ottaisi aikansa että taas tottuisi.

Päivällä pistin blogin pystyyn, Carrefour saisi vielä odottaa. Yksi paha puute minulla on tiskiharja, tähän asti olen sinnitellyt käyttäen kättä tiskiharjana, mutta oikea sellainen on tosiaan ostoslistan kärjessä. Iltapäivällä uudestaan melomaan, Anne tuli mun kanssa ja se vähän anto mulle tekniikkaan vinkkejä, ihanaa. Auttoi heti saman lenkin aikana vaikka paljon on hiomista vielä edessä. Ja tuli muuten latvialaiset vastaan lenkillä, ne siis oli kuin olikin täällä, olin nähnyt sittenkin oikein. Jesh, silmän iloa!;) Oravaposki (Mikan nimitys) jopa moikkasi minulle meloessaan ohi. Lopuksi vielä Anne kuvasi tekniikkaani, ja se näyttikin sitten aivan karsealta. Lenkin jälkeen murtauduttiin tai no pyydettiin jotain hotellin työmiestä murtautumaan Hangar 6:ssa olevaan suomalaisten tavaraboksiin. Etsimme sieltä pyörän avaimia, vaan ei löytynyt. Olisi ollut yksi satulaton rämä suomalaisten pyörä lukossa pyörätelineessä. No, jäin siis toistaiseksi vielä ilman pyörää.

Illalla mentiin Annen kanssa syömään vakkarikinkkiin vähän niin kuin Annen vikan leiri-illan kunniaksi. Kävi vaan vähän paska säkä, kun sinne tuli heti meidän jälkeen iso ryhmä kiinalaisia syömään. Ja kiinalaisten logiikalla ensin palvellaan isoa ryhmää, vaikka me tultiinkin ekana. Fiksua, nyt me jouduttiin odottamaan puoli tuntia. Rotusyrjintää. No, ruoka oli kuitenkin hyvää.

Mukava päivä oli:)