”Rakas Jumala, anna anteeksi tänään tekemäni suuri synti. En ollut suunnitellut sitä, tiesin sen olevan väärin ja yritin kaikin voimin pinnistellä himoa vastaan. En mahtanut mitään, sillä sekunnilla kun astuin jalallani paratiisin porttien sisäpuolelle itsehillintäni lehahti lupaa kysymättä ulos minusta nauraen ilkikurisesti ja asettuen lähimmälle paratiisin yllä leijuvalle pilvelle nauttimaan jokaisesta hetkestä, jonka olin poissa tolaltani. Rakas Taivaan Isä, anna anteeksi, anna anteeksi! Lupaan ettei se toistu.”

Päivän ehdoton kohokohta oli reissu Decathloniin. Kohokohta, joka näin jälkeen päin hieman kalvaa myäs omaatuntoa. Aamutreenin jälkeen kävin nopeasti Lidlissä ruokaostoksilla ja söimme lounaan Ninulin kanssa kämpillä. Sitten lähdin Miikan kanssa Decathloniin, tuohon urheilun ystävien paratiisiin, kuten olimme jo viime viikolla suunnitelleet. Ninuli ei tullut mukaan, koska on käynyt Espanjassa olonsa aikana Decathlonissa useinkin. Sovimme Ninulin kanssa monelta mennäään rantaan iltapäivällä, kello oli sillä hetkellä 13.30 ja ehdotin siinä 15-16 maissa. Ninuli totesi, että turha luulo yrittää päästä Decathlonista pois niin nopeasti, että hän veikkaisi meidän tuloajaksi 16-17 vähintään. Meillä kuulemma vierähtäisi helposti pari tuntia siellä, itse olin kuvitellut että korkeintaan tunti ja siinäkin on jo kiertämistä. Mutta kuinkas kävikään, Ninuli oli oikeassa. Decathlon oli iso. Valtava. HUGE. Ja olin jo ensimmäisessä tavaravälikössä päästäni pyörällä, aloin kasata käsivarrelleni urheiluvaatteita, joita halusin sovittaa.

En tiedä kuinka kauan aikaa meni, ajantajuntani katosi kokonaan, mutta Miika tuli luokseni ja oli jo kiertänyt koko kaupan, minä olin päässyt vasta toiseen tavaravälikköön. Heittämällä veikkaisin, että tavaravälikköjä oli noin 15-20. Jossain vaiheessa, käteni alkoi hapottaa kantamista vaatteista, ja jouduin hakemaan ostoskorin. Ja täällä päin ostoskorit on about kolme kertaa niin isoja tilavuudeltaan kuin Suomessa. Ja kierroksen loppupuolella ostoskorini oli täynnä. Tosin siellä oli muuten Miikankin ostokset ja minun saaliini oli vasta menossa sovitukseen, joten no panic. Lähes kaikki vaatteista olivat kuitenkin hyviä myös päällä, joten jouduin alkaa karsimaan, tiesin eläväni superminiopiskelijabudjetilla. Palautin siis suosiolla sellaiset himotukset kuin melontatrikoot ja pitkähihaiset tekniset urheiluvaatteet takaisn hyllyyn, kaihoisasti huokaisten. Kävin kovaa sisäistä taistelua myös muiden ostosten kannalta: ”Tarvitsenko muka oikeasti uuden tämmöisen?” ”Kyllähän mä oikeesti pärjäisin myös ilman tätä, vai pärjäisinkö?” . Lopulta korin sisältö täytti juuri ja juuri pohjan, ja päätin, että tämän verran olen ansainnut. Sitä paitsi, olisihan silkkaa rahan tuhlausta, jos maksamme taksin edestakaisin hyötymättä matkasta mitenkään. Ja sitäpaitsi numero kaksi, tuotteet olivat oikeasti tarpeellisia. Esimerkiksi minullahan on kaikissa sukissani lähes poikkeuksetta reiät kantapäissä. Joten sukkaostokset varsinkin ovat erittäin hyväksyttäviä. Ja sitäpaitsi olin säästeliäämpi kuin Miika, jolla meni tuplasti saman verran rahaa kuin minulla. Kun vihdoin olimme valmiita jättämään paratiisin taaksemme, siirryimme ulos odottamaan taksia. Minulla oli nyt uudet uikkarit (vanhat olivat AIVAN pelkkiä kuolleita kuminauhoja, ja uudet olivat SUPERHALVAT, 6.90e. Siis Suomessa on halvimmat ainakin 20e), sukkia neljät kappaleet, yksi tekninen urheilu T-paita, yksi vapaa-ajan huppari-T-paita, yksi punttitoppi (vanhoissa on jo reikiä) ja minirantashortsit. Kaikki täysin tarpeellisia, eikö vain? Ja kaikki edullisia, vain yksi oli yli kymmenen euroa ja sekin 12,90e. Anyway, olen sitten seuraavan vuoden shoppauskiellossa.

Taksi takaisin oli vaikeampi saada kuin oletimme. Paikan ohi ei kulkenut takseja. Pyysimme Carrefourin (Decathlonin vieressä) respaa soittamaan meille taksin, mutta antoivat vaan taksin numeron. Mutta eipä se tietenkään puhunut englantia, eikä taksia kuulunut vaikka hoin sille paikan nimeä. Odottelua, odottelua. Lopulta uudelleen respaan, mitä olivat väittäneet että taksinumerossa puhuttaisiin englantia. Onneksi tällä kertaa respatäti soitti meidän puolestamme, ja kysyi vielä nimen, jotta taksi ottaisi oikeat henkilöt kyytiin. Kirjoitin paperille JARVA. Tiesin sen olevan vaikea äännettävä espanjalaisille, mutta kun äkkiseltään piti sanoa niin tuli mitä tuli. Niimpä nyökyttelin varmistukseksi kun respatäti lausui kysyvästi ”HARVA” kurkkuhoolla. Niinhän se täällä päin äännettäisiin. Nainen varmisti siis taksikuskille nimen uudestaan. Kun taksi sitten tuli, oli nimi muuttanut taas muotoaan. Kuski kysyi meiltä: ”SALVADOR?” Vastasimme myöntävästi, oli siinä tarpeeksi samankaltaisuutta, lisäksi taksikuskin näytössä luki JARVA. Salvador oli selvästi taksikuskin oma tulkinta oudosta nimestä. No, mikäpä siinä, Salvador on oikeastaan aika hieno nimi. Tuisku Salvador. Hih.

Rangaistukseni ei-suunnitellusta shoppailusta tuli meloessa. Olin juuri varomassa takaviistosta tulevia harvinaisen suuria jokilaivan aaltoja, ja katseeni oli siis keskittynyt sivulle päin. Hieman liian kauan. Kun käänsin katseeni, oli eteeni yhtäkkiä ilmestynyt (en tosiaan tajua miten ne siihen kerkesi ja mistä) arviolta 5-6 soutukaksikkoa. Liian lähellä. Liian tiheästi ja leveästi. Ei mahdollisuuksia väistää. Apua. Apua-apua-apua. Karjuin koko keuhkojeni voimalla STOOOOP!! STOOOOP!!! STOOOOOP!!! Kolme kertaa, sillä meinasin kolmeen soutukaksikkoon törmätä varmaan 10 sekunnin sisällä. Läheltä piti. Pulssi hipoi pilviä. Huuuuuh. Selvisin. Mä jarrutin täysiä ja huusin täysiä ja ne nostelin airoja niin että just ei kolahtanut muhun. Niitä oli mun molemmilla puolilla, en olisi voinut väistää mihinkään suuntaan.

Nyt kotona lämpimässä peiton alla. Turvassa:D

Hei muuten, onkos hieno toi blogin yläpalkin kuvajuttu? Väsäsin sitä yhtenä päivänä tosi kauan että sain sen istumaan siihen hyvin ja että ylipäänsä löysin sellaisen asetuksen millä sai laitettua sen siihen. Kuvassa komeilee Puerto del Alamillo (kyrpäsilta) ja sen alla näkyvä joki on se missä me melomme. Pyysin Miikaa ottamaan juuri tuollaisen kuvan, minulla oli valmis visio minkälaisen halusin tohon:)

Ps. Onnea superparhaalle äitille synttärin johdosta!

Pps. Oon löytäny niiiin Eeron leikkipaikan!! Se on tuolla Puerto del Alamillon luona, näin siellä yhtenä päivänä pikkupoikia juoksemassa sen pinnassa olevaa kourua pitkin ylös niin pitkälle kuin pääsivät. Kun vauhti loppui, ne jäi kouruun kihnuttamaan itseään vielä ylöspäin jalat ja kädet kourun seinämiin tuettuina. Siellä on monetkin käynyt, se kouru on täynnä sotkuja ja nimikirjotuksia ja tekstejä, kaikki halunneet merkata mihin asti on päässy. Tuli niin Eero mieleen:D

 Ppps. Lotta toi alku oli sit olevinaan vähän niinku vitsi, en mä oikeesti oo uskonnollinen;D